Kaapin kätköistä...

...voi löytyä mitä tahansa!

Etsin toissapäivänä taustakankaaksi sopivaa kangasta ja käteen osui vihreä kangas, jota tuntui olevan reilusti. Se ei ollut paras vaihtoehto taustaa vailla olevaan pintaan, mutta ajattelin nyt kuitenkin katsoa, paljonko sitä oikein on. Olen jo pitemmän aikaa puolisalaa inhonnut tätä vihreää kangasta ja ohittanut sen aina. Ja mitä ihmettä! Kun avasin vihreän kankaan viikkauksistaan, sisältä paljastui kauan kadoksissa ollut tilkkupinta. Suunnitelmat muuttuivat lennossa ja lisäsin valkoiset kaitaleet reunoihin, laitoin vanun väliin, neulasin pinnat ja aloin tikata.

Tästä on useampia vuosia, ehkä viisi, kun tein tätä tilkkupintaa. Sitten se vaan joutui unholaan ja katosi. Tai toisin päin. Luulin, että suuressa siivousaallossa se on joutunut roskiin. Vaan ei ollutkaan. Olin viikannut sen nätisti tulevan taustakankaan kanssa. 

Muistelin, että aikoinaan aika monessa blogissa tällä mallilla peittoja tehtiin. Harmikseni olen kadottanut ohjeen, olisi kiva kokeilla joillain toisilla väreillä. Sen muistan, että blokki syntyi nopeasti.

Nuo klipsut ovat käteviä, kun reunoja tikkaa. Nykyään olen tullut niin laiskaksi, että ompelen koneella kantit. Ennen vanhaan ahkerina aikoina ompelin etupuolelle koneella ja takapuolelle kiinnitin käsin. Nyt tässä velttouden aikakaudessa ei ole mitään väliä miten ne kiinnitän! Onneksi en sentään liimaa!

Tikkaus on koneen omaa mutka-ommelta. En ole sen suhteen yhtään tarkka, osuuko kurvit kohdilleen. Minulle parempi, jos eivät osu.

Tässä tämä nyt lämmittää ohutta lumihankea. 

Koko jäi oudoksi: 63,5" x 38,5" (161 cm x 98 cm). Ehkä olen ajatellut tehdä isomman, en tiedä. Ja mitään en siitä ohjeesta muista, enkä ala muistelemaan. Jotain siinä ommeltiin ja leikattiin ja taas kasattiin.

Torstaina kävin Kansallismuseossa katsomassa Heikki Orvolan kirjontatöitä. Kyllä oli upeita! Ja pidän aina pienestä humoristisesta otteesta, jos sitä töistä löytyy ja näistä löytyi.

Kuten nämä tuolin jalat

ja tämä veikeä koira.

Kävin samalla reissulla Hankasalmen huvilassa katsomassa vallatonta Helsinkiä 1920-luvun malliin. 

Viehkeä oli tämä naisten viettelysten pesä. Täällä lekoteltiin divaaneilla, kuunneltiin jazzia, siemailtiin viskiä, tarinoitiin ja saatettiin imaista ooppiumpiipusta haikuja. Siis ihan naisten kesken. Käsitöitä  täällä ei tietenkään värkätty.

Ja lopuksi nopea silmäys Oodiin. Kakkoskerros olisi kiinnostanut, mutta se ei ollut silloin vielä auki. Nyt on.