tiistai 23. joulukuuta 2014

joulukalenteri 23. luukku


Tälle päivälle olisi ollut oikea talonnumerokin,  mutta haluan näyttää koko maailmalle, että meilläkin on lunta ja valkoinen joulu!!!! Ihan kuin koko maailma lukisi tätä blogia : I
Olin eilen ihan sekaisin noiden talvipäivän seisautusten kanssa. Osuin sentään oikeaan kuukauteen ja aika lähelle muutenkin.


Kettumaisesta pöllökankaasta syntyi pienten kukkaroiden lisäksi säilytin.Siinäkin vuorena loppumatonta kangasta. Laitan näihin nössyköihin silitettävän tukikankaan, että pysyvät tolpillaan. 


Aiemmin oli esillä harmaasta tähtikankaasta tehtyjä säityskoppia ja samalla reissulla ostin ihan itseltänikin huomaamatta tähtikangasta punaisenakin. Kotona sitten hämmästelin, että tällaistakin olen ostanut. Että sitä ihminen osaa salakavalasti tehdä kaikenlaista.


Marimekon värikylläisestä kankaasta olin ommellut varakasseja. Voisin tässä jouluhuumassa arpoa vaikka kolmelle kommentoijalle kassit. Nämä ovat vuorettomia ja menevät pienen tilaan. Joskus joulun jälkeen arvon, aikaa on vaikka vuoden loppuun asti. 


Tämäkin tuli tehtyä kalenteria varten, mutta en ole huomannut sitä esitellä. On ollut niin paljon muuta juttua. Koko oli 15 x 20 cm ja pussukalla on jo uusi omistaja.  Tikkasin ruudukkoa ja parhaani yritin, että tulisi viivat suoriksi ja välimatkat yhtä leveiksi.

Se on sitten jouluaaton aatto. Tästä en voi erehtyä.
Pitäkääpäs välillä kahvi- ja teetaukoja, vaikka vuoron perään.




12 kommenttia:

  1. Kettu-pöllökangas on tosi kivaa ja hyvin näyttää loppumaton kangas sopivan väreiltään vuoreksi.
    Kassiarvontaan haluaisin osallistua myös kauniin kankaan vuoksi:)
    Nyt pääsen valmistelemaan joulua kun tänään on vapaapäivä töistä mutta pidän kahvitaukoja tai ehkä enemmän teetaukoja välissä, siis toimin rennosti.

    VastaaPoista
  2. Tyylikkäitä tuotoksia! Punainen tähtikangas soveltuu joulusäilyttimiin erinomaisesti. Kettukangasta taisi olla Tilkunviilaajan Mitä kettu sanoo-pussukassakin? Kassiarvonnassa mukana, tuo väriläiskä tuo aurinkoa vuoden pimeimpään aikaan.

    VastaaPoista
  3. Ihanat nuo punaiset säilyttimet ja loputon kangas sopii hyvin kettu kankaan kanssa!
    Osallistun myös ihan marikassin arvontaa, tuota olisi kiva, suorastaan ihana kanniskella:)
    Tänään pidetään aina joka välis ja kun siltä tuntuu kahvitaukoja eli tarkoittaa aika usein kevyen kenttäsiivouksen lomassa.

    VastaaPoista
  4. Kyllä lumi on ihanaa - vaikka talkkarit taitavat olla vähän toista mieltä :) Upea, pirtsakka kangas tuossa varakassissa, hyvä kontrasti valkoiselle lumelle!

    VastaaPoista
  5. Pöllömäinen kettukangas vai kuinka päin se nyt olikaan, on hauska pussukassa ja säilytystötterössä. Sinä sen sanoit, kun minäkin olen ihmetellyt että mistä niitä kankaita oikein tulee, jokin salakavala juoni. Kivaa käyttöä olet kumminkin itsestään ilmestyneelle punaiselle tähtikankaalle keksinyt. Lunta on tupsahtanut tänne Pohjois-Savoonkin ja tänä aamuna oli pirtsakka 10 asteen pakkanen aamu-uinnilleni mennessä. Kassiarvonnassa tahdon olla mukana kun en ole itse saanut aikaiseksi tuollaista kaunista varakassia!

    VastaaPoista
  6. Jep, on se kiva ku lunta sen verran saatiin, että valoisampia ovat päivät. Tai siis johan ne pitenee ja valkenee muutenkin.
    Vaiks mä kommentoin, niin mieluusti jään pois arvonnasta. Ei sillä ettei sun kassit olis kauniita jne mutt ku mulla on niin paljon kasseja etten oikeesti tarvi.

    VastaaPoista
  7. Tuo pussukka on kaunista kangasta, seurailen blogiasi usein. ukm

    VastaaPoista
  8. Mun mielestä kuukausi, tai ainakin puolikas on ihan riittävä tarkkuus talvipäivän seisahtumisen ajoittamiseen, tuolla viiveellä asian kuitenkin vasta noteeraa käytännössäkin ;) Ihania tähtikoppia taas lisää <3

    VastaaPoista
  9. Ihanaa että tuli lumi! Ja lumityöt :)
    Heti kärppänä eiku kettuna osallistumaan kassiarvontaan. Kivat kankaat, kaikki. Samaa olen ihmetellyt kotona, miten niitä kankaita on tarttunut mukaani, joku magneettisysteemi?

    VastaaPoista
  10. Ihana juttu, että itseltä huomaamatta ostelet kankaita! Voin kyllä kertoa, että JOSKUS HARVOIN mullekin on niin käynyt. Ja lankojakin on mahdollista ostaa huomaamatta!

    VastaaPoista
  11. Kivoja värikkäitä ompeluksia. Minulla on jotenkin nuo villalangat kävelleet kassiin kauppareissuilla. Mukana kassiarvonnassa.

    VastaaPoista
  12. Kiitos ihanasta jolukalenterista taas! Kiva kun viitit sitä tehdä!
    Kassiarvonnassa tietysti minäkin, kaivoin just kameran navettapussistani ja sinua kovasti ajattelin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!